Pesän joukkue on valmiina aloittamaan ensimmäisen kautensa III-divisioonassa. Kevään ja kesän aikana koottu joukkue on sekoitus kokemusta ja nuoruutta. 30 pelaajan ringistä löytyy kokemusta aina Mestiksestä ja Suomi-sarjasta III-divisioonaan, Nuorten SM-liigasta Nuorten Mestikseen ja B-nuorten Mestikseen. Moni pelaajista on pelannut viime kausina lähinnä harrastesarjoissa, ja nyt on edessä paluu takaisin liiton sarjatoiminnan pariin.
Joukkueen kokoamisesta on päävastuun kantanut päävalmentaja Jukka Nykänen joukkueen Manageri Marko Ruhasen kanssa. Joukkueessa on paljon Nykäselle entuudestaan tuttuja pelaajia Ketterän A- ja B-nuorista.
Pesän maalivahtiosaston muodostavat viime kaudella Suomi-sarjassa JHT Kalajoen paidassa torjunut Joonas Tiippana ja alueen seuroissa StU:ssa ja PEPO:ssa III-divisioonassa pelannut Olli Friman. Lisäksi Ketterän U20 joukkueen maalivahteihin kuuluva, ja viime kaudella Ketterän U18 joukkueessa torjunut, Tommi Nykänen (-02) on siirtynyt lainalle Pesään.
Puolustajista Juuso Järvinen pelasi viime kaudella Suomi-sarjaa Porvoon Huntersissa. Waltteri Vahlan viime kauden joukkue oli puolestaan Ketterä U20 Nuorten Mestiksessä. Tomi Anttosella, Juuso Asikaisella, Joonas Huuhkolla ja Toni Piirosella on taustaa Ketterän junioreista muutaman kauden takaa.
Elias Holopainen ja Antti Lohi ovat pelannut III-divisioonaa StU:ssa. Jirko Lapakko (-01) pelasi puolestaan vielä toissa kaudella Ketterän U18 joukkueessa. Ryhmän nestori Jarno Kero on pelannut aiemmin muun muassa Simpeleen Urheilijoissa.
Hyökkäykseen kokemusta tuo 110 ottelua Mestiksessä pelannut, ja Mestiksen ja Suomi-sarjan mestaruudet sekä Suomen Cupin Ketterässä voittanut, Samuli Vuokniemi, Suomi-sarja kokemusta Ketterän paidassa on myös Kristian Tyyskällä. Lisäksi Tyyskä on pelannut Nuorten SM-liigaa SaiPassa ja Nuorten Mestistä Ketterässä.
Joukkueen kapteeni Markus Piik toimi vielä viime kaudella Ketterän U20 joukkueen kapteenina Nuorten Mestiksessä. Toisella Ketterän U20 joukkueen ex -kapteenilla Teemu Tantulla on III-divisioonasta kokemusta KuKin, SoKIn ja PEPON paidoissa.
Aiemmin Ketterän ja SaiPan junioreissa pelannut Akseli Rautio pelasi viime kaudella III-divisioonaa Parru HT:ssä. Hyökkäyksessä nähdään myös tauon jälkeen paluun kaukaloon tekevät Ketterä taustaiset Jesse Nykänen, Teemu Rautio ja Teemu Sikiö.
Joukkueessa on myös aiemmin III-divisioonassa Savitaipaleella ja Simpeleellä pelanneita pelaajia, tähän ryhmään kuuluvat Samu Haakana, Tuisku Lindberg ja Aki Kääriä
Jukka Nykäsen valmentamasta Ketterän U18 joukkueesta, eli Jullen Sotureista, tuttuja pelaajia Pesän hyökkäyksessä ovat nuoret Severi Kosunen (-01), Toomas Mursu (-00), Jimi Nupponen (-00), Vitaly Raijas (-99), Markus Tanskanen (-01) ja Casimir Witick (-01).
Joukkueen taustaryhmään kuuluvat päävalmentaja Jukka Nykänen, manageri Marko Ruhanen, joukkueenjohtajat Tomi Sillanvuo ja Jani Helenius, sekä huoltajat Janne Berg, Ipo Käkränen ja J-P Pitkonen.
Jukka Nykänen on viimeiset kolme kautta valmentanut Ketterän U18 joukkuetta. aiemmin hän on toiminut valmentajana Ketterän U20 ja U16 joukkueissa.
Marko Ruhanen on toiminut Pesässä aina seuran perustamisesta saakka. Pesä on aiemmin pelannut jääkiekkoa harraste- ja ikämiessarjoissa, sekä jalkapalloa Kaakon Nelosessa ja Vitosessa. Ruhanen tunnetaan urheilu-urallaan myös pelaajana jääpallon ja kaukalopallon pääsarjatasolla.
Tomi Sillanvuo on aiemmin toiminut Ketterässä toiminnanjohtajana, joukkueenjohtajana ja mediavastaavana. Jani Helenius on toiminut useamman kauden ajan Pesän taustoilla harrastekiekon puolella. Hän on aiemmin ollut mukana huoltajana Ketterässä ja IPV:ssä.
Joukkueen huoltajat Janne Berg, Ipo Käkränen ja J-P Pitkonen muodostivat viime kaudella Ketterän U18 joukkueen huollon.