Pesä avaa III-divisioonakautensa kotiottelulla lauantaina Parru HT:tä vastaan. Illan vastustaja saapuu Spa Areenalle Lappeenrannasta. Parru HT kostuu pääasiassa Skinnarilan kampuksella opiskelevista yliopiston opiskelijoista, mutta joukkueessa on mukana myös pelaajia ammattikorkeakoulun puolelta.
Parru HT avasi sarjakautensa jo viikko sitten lauantaina lahtelaista Panthersia vastaan. Ottelu oli poikkeuksellisen maalirikas, ja päättyi hurjiin lukemiin 10-12, Panthersin viedessä sarjapisteet UK Areenalta mukanaan Lahteen.
Parru HT:n joukkueessa pelaa myös Ketterän U20 joukkueessa viime kausina pelanneita pelaajia. Avauskierroksella joukkueensa tehomiehinä kunnostautuneet Joni Hyttinen (2+3), Teemu Tiittanen (2+2) ja Juho Reinikainen (2+1) ovat kaikki pelanneet aiemmin myös Ketterän paidassa. Sarjan pistepörssin TOP10:ssä ensimmäisen ottelun jälkeen on Parrun pelaajista lisäksi KooKoo:n junioreissa pelannut Joakim Mickos (2+2).
Pesän hyökkääjä Akseli Rautio pelasi vielä viime kaudella Parru HT:n riveissä, ja oli joukkueen paras pistemies.
Parru HT on Pesän välisarjavastustaja kauden III-divisioonassa. Joukkueet kohtaavat kolminkertaisen sarjan lisäksi toisensa myös kahdesti välisarjan otteluissa. Keskinäisiä otteluja tulee näin ollen joukkueille kauden aikana yhteensä viisi.
Päävalmentaja Jukka Nykäsen kommentit sarja-avauksen alla:
-Joukkue on valmis ja lähtee innokkaana haastamaan vastustajaa. Parru HT teki avauspelissä kymmenen maalia ja meidän täytyy lähteä puolustamaan hyvin, ettei Parru HT tee kymmentä maalia myös meitä vastaan. Puolustuksen kautta lähdetään pelaamaan, siinä se ohjenuora pelaajille huomiselle. Puolustetaan hyvin, niin silloin pystytään hyökkäämäänkin
-Osa ryhmästä jää huilaamaan. Se on positiivista, että nyt on pelaajia. Meillä on kolmenkymmenen pelaajan rinki, ja kilpailu pelipaikoista on kova. Tilausta joukkueelle on selvästi ollut, halukkaita pelaamaan on ollut sen verran paljon
-Pesä tulee esittämään viihdyttävää kiekkoa, kahteen suuntaan pelaamista. Pelataan oikeaa jääkiekkoa, eikä olla selkä suorana kentällä, vaan hyökätään hyvin viisikkona ja puolustetaan myös viisikkona. Pyritään pelaamaan oikean näköistä jääkiekkoa. Varmasti tulee maalipaikkoja molempiin päätyihin
Ottelussa on myynnissä Pesän kannatuskausikortteja 20 euron hintaan. Kortin ostamalla tuet Pesän matkaa kauden III-divisioonassa. Kortilla saat myös etuja Pesän yhteistyökumppaneilta.
III-divisioonan sarja-avaus Pesä vs Parru HT Imatra Spa Areenalla lauantaina 3.10. klo 18.00.
Otteluun on yleisöllä vapaa pääsy.